| Old bulletin board |
| Mar. 11th, 2013 |
Tosikoitos Tarkistan työn jäljen. Kulmakarvat on nypitty taidolla. Toki siihen hintaan niiden pitääkin olla. Suljen nahkaisen peilikotelon ja laitan sen puvun povitaskuun. Otan rintataskusta liinan ja pyyhin pölyt kengistäni. Mikähän tässä jännittää.
Kävelen edestakaisin toimitsija-aluetta. Tarkastelen joukkuetta huolestuneena. Näin käy aina ennen peliä. Pelaajat ovat hermostuneita, mutta kokemuksesta tiedän, että kun aloituspotku lähtee, aistit terävöityvät ja kaikki keskittyvät peliin. Paitsi tietenkin peikko, joka on parkkeerattu keskiviivan tuntumaan. Peikko katselee kohti päätyrajaa. Mitähän senkin päässä liikkuu. Kaikkea mahdollista on harjoiteltu. Mutta kokemus, kokemusta ei harjoittelemalla saada. Siinä pitää laittaa itsensä likoon.
Pelipaitojakaan ei joukkueelle saatu ennen kauden alkua, joten nuo keltaiset huomioliivit saavat välttää.
Tuomari saapuu kentälle. Puheensorina katsomossa lakkaa ja alkaa mieletön pauhu. Kolikkoa heitetään ja Rattattaa viittoilee joukkuetta puolustukseen. Aloituspotku ja meteli on huumaavaa. Adrenaliini alkaa virrata kehossa ja tippa nousee silmään. Hymyilen leveää hymyä. Ja miksi en hymyilisi. Kaikki hampaat on valkaistu viime kuussa, joten kyllä niitä kelpaakin esitellä. Ja platinaiseen kulmahampaaseen käytin erityistä huomiota kiillotuksessa.
Joukkueen peli on hieman haparoivaa, mutta välttelee. Isoja ogreja ja peikko kentällä saavat maan tömisemään. Snotlingeja ja gobboja on vaikeaa erottaa pölyn ja isojen kaverien seasta. Häntä siellä ja täällä kertoo skavenien olevan hommissa. Vastustaja lähestyy maalialuetta.
"Pallomies" Tokaisen ja osoitan snotlingia. Penkillä istuva, kaapuun sonnustautunut velho mumisee jotain ja huutaa jonkin oudon, selkäpiitä karmivan sanan. Pallonkantaja kaatuu rysähtäen maahan ja pallo lentää linjojen taakse. Samassa yksi ogreista lähtee palloa kohti sellaisella voimalla, että gobon ja skavenin roikkuessa jaloissa se nostaa maasta pallon ja tekee maalin. Voi perkeleen tunarit.
Alan suunnitella poistumis-strategiaa väistämättömän varalta. Käyn mielessäni läpi jokaisen liikkeen jotten tule lynkatuksi joukkueen tai katsojien toimesta.
Kentällä kaikki yritykset muurin läpi tuntuvat pysähtyvän, ja pelaajat alkavat olla väsyneitä. Kaatuilua ja loukkaantumisia.
Otan päälystakkini ja lähden kohti poistumisreittiä. Yhtäkkiä yleisö räjähtää hurraahuutoihin. Vilkaisen taakseni. Yksi goboista pomppii pallo kädessä vastustajan maalissa. Ai näin tässä kävikin. Tarkistan vielä tulostaulun. 1-1. Hmm.
Palaan aitioon, riisun päälystakkini ja astun kentälle ottamaan vastaan suosionosoitukset. Hymyni ei voisi olla leveämpi. |
| - Vesku |
| |
| |
| Feb. 25th, 2013 |
Treenit Kuka on pelannut joukkueessa ennen? Utelen rookielaumalta, joka harhailee päämäärättömästi kentän laidalla.
Yksi käsi nousee. Hienoa! Heitän pallon hänelle. Täydellinen heitto. Tietenkin. Koppikin on näpsäkän oloinen ontumisesta huolimatta.
"Ottakaa tuosta mallia!" Totean. "Kaikki ottavat parin, hakevat pallon ja alkavat kopitella!"
Valitsen parikseni tuon kokeneen, se näyttää paremmalle joukkueen silmissä. Olkoon esimerkiksi muille,.
Heitto takaisin on melko hyvä, illan hämärässä huomaan vain yllättävän pitkät, terävät kynnet jotka jättävät palloon pienet jäljet. Heitän taas tarkan, täydellisesti syliin laskeutuvan heiton. Samassa navakka tuuli siirtää pilvet ja täysikuu loistaa taivaalla. Parini katsoo taivaalle, palloa, sitten hätäisesti ympärilleen. Yhtäkkiä hän repii kaapunsa pikku silpuksi ja juoksee ulvoen pois kentältä, ulos portista ja metsään. Jään tuijottamaan suu auki tätä episodia, sama pätee loppujoukkueeseen. Poislukien tietenkin peikko, joka vielä etsii palloa itselleen. Tai ainakin seisoo tuijottaen pallokoria.
"Jatkakaa!" Huudan. "Ja te kaksi siinä, saattakaa peikko scrimmagelle, harjoitellaan vähän puolustusta."
Käännyn kannoillani ja lähden hakemaan uutta palloa. |
| - Vesku |
| |
| |
| Feb. 15th, 2013 |
Ensiaskeleet Miksi aina minä!??
Minulle luvattiin kokenutta joukkuetta, lähes tähdiksi rankattja pelaajia, kunniaa glooriaa!
Ja mitä saan kun lähden pois sopimuksen allekirjoitustilaisuudesta: Taputuksen selkään. Onnittelut uusista mahdollisuuksista. Kovat vaatimukset kauden tavoitteille. Tyhjän rosterin. Ja kutsun draftaukseen.
Bloodbowlista piti tulla nopea tie omaan kunniaani. Näin ei käynyt. Tämä tulee vaatimaan työtä, mutta onneksi se on vain hidaste matkalla siihen hetkeen, kun olen rikas, suosittu ja maljan haltija!
"Noh, valmista?" jyrisee ääni edessäni. Toinen järjestysmiesogreista herättää minut ajatuksistani. Säpsähdän.
Hieraisen silmiäni. Tarkistan kultaisen kelloni. Näkyy. Korjaan platinaiset, piikkipalloa muistuttavat kalvosinnanpit kohdilleen. Puvun prässit ovat kohdillaan ja jokainen liituraita virheettömän suorassa. Solmio, parhaasta silkistä tietenkin, kiristän ja suoristan. Suoristan Karhunkaatopinssin napinlävessä. Ruskeat, kiiltonahkaiset, Estalian parhaista nahkalaaduista tehdyt kenkäni loistavat kilpaa kylmän keinovalon kanssa.
Ensivaikutelma on tärkeä.
Sukaisen hiukset vielä tiukasti taakse. Ja otan hopearasiasta pastillin suuhun.
"Valmista" vastaan. Toinen ogreista vetää miekan ja ruoskan esiin. Ovi avautuu, ogret menevät ensin ja seuraan heitä. Pukuhuoneessa on täysin hiljaista. Kuulen hengitykseni kuin veden alla. Ilma on täynnä sähköä, jännitystä ja hajua. Hyi helvetti että onkin pahaa hajua. Puren hammasta.
Esittelen itseni vakuuttavalla äänellä. Kerron heille olevani heidän tulevaisuutensa ja mahdollisuutensa päästä kunniaan. Täydellisesti istuva paitani, liivini ja puvuntakkini antaa lisäryhtiä olemukselleni, nostaa itseni ikään kuin ylös jotta määrätietoinen ääneni tuo auktoriteettia näihin alokkaisiiin.
Lasken samalla rookieiden määrän. Kolme peikkoa, kaksitoista selkeää rotan ja ihmisen sekoitusta ja reilu kaksikymmentä goblinia. Eihän tämä niin pahalta näytäkään! Lisäksi muutama, ehkä skaveneita, kaapuihin pukeutunutta hakijaa.
Otan povitaskustani kultakoristellun hopeakynäni, ja alan tehdä nimilistaa. Rosteri. Perkele, rosteri jäi pukuhuoneeseen. Ilmoitan viiden minuutin tauosta, jotta saan haettua unohtuneen paperin huoneestani.
Poistun paikalta. Ja pukuhuoneessahan se olikin. Tarkastan vielä kerran peilistä, että kaikki näyttää hyvältä. Palaan takaisin.
Ovi on kiinni ja huoneesta kuuluu hirveä meteli. Huutoa, mäisketää, kiljuntaa ja kolinaa. Avaan oven. Eteeni avautuu lohduton näky.
Järjestyksenvalvojat makaavat verisinä lattialla, toinen tuntuu vielä hengittävän. Ympärillä on silvottuja goblineita ja niiden palasia. Parilta skavenilta puuttuu kaikki jalkojen ja pään väliltä. Kaksi peikoista makaa maassa, toinen selällään ja toinen mahallaan. Isommalta puuttuu pää, joka on vierinyt nurkkaan. Vihreä jalka roikkuu sen avonaisesta suusta.
"Mitä helvettiä täällä on tapahtunut!!?" Hetken hiljaisuus ja kaikki alkavat selittämään.
"Hiljaa perkeleet!"
Selitän kiihtyneenä kuinka tällaista ei voi tapahtua enää, muutenhan joukkue lakkaa olemasta. Kaikki nyökkäilevät, paitsi nurkassa istuva peikko joka ei vielä näytä tajunneen tapahtunutta. Joku goboista kuiskii sen korvaan.
Otan uuden luvun. Viisitoista pelaajaa. Alan keräämään nimiä.
Peikon kohdalle päästyäni kysyn miksi häntä kutsutaan. Ei vastausta. Kysyn mitä tapahtui. Ei vastausta. Vedän syvään henkeä.
"Que? Tengo no zapatas." Sanoo peikko.
Ja heti perään, en ole varma, aivastiko se vai vastasiko kysymykseen. Kirjoitan nimen kuitenkin parhaani mukaan ylös.
"Tämä ystäväni ei puhu juurikaan yleiskieltä, vaan enemmän Estalian murretta. Ja elää hetken menneisyydessä" kimittää gobbo peikon vierestä. "Paitsi jos sen aivot saadaan jäähdytettyä"
Voi perse. Tätähän tässä kaivattiin. Teen merkinnän rosteriin.
Noh, yksi yli suunnittelemani joukkueen. Jotain hyvää sentään jäi käteen.
"Huomenna illalla sitten olette kentällä valmiina ensimmäisiin harjoituksiin!"
Tästä se lähtee. Kengänpohjat ovat nahkeat eri eritteistä. Tämä saa itseni melkein raivon partaalle.
Poistuessani teatraalisesti paikalta kutsun vielä siivoojan kärryineen pukuhuone numero seitsemään. |
| - Vesku |
| |
| |
|
|
Sons of Darkness
|
